Eilen illalla, n.klo.17.15 kävin Filosofian 1.kurssin uusintakokeessa.
Tehtäviä oli neljä, joista piti valita kaksi, joko 1. tai 2. ja 3. tai 4.

Ensimmäisessä ryhmässä oli vaihtoehtoina joko
1: Platonin luolavertauksen tarkoitus(tai jotain sinnepäin)
tai
2: Aristoteleen ja Platonin ontologiat(muistaakseni)

Toisessa ryhmässä oli vaihtoehtoina joko
3:Mitä filosofia on?
tai
4:(enpä muista)

Vastasin tehtäviin 1 ja 3

Platonin luolavertaus (Hune voi tarkentaa, mikäli epäköhtia löytyy/jotain puuttuu):
Oletetaan, että x-määrä ihmisiä on vangittuna luolaan koko elämänsä, niin että he pystyvät näkemään vain
luolan seinään heijastuvat varjot itsestään, muista vangituista ja vangitsijoista.
platon-cave-posul.jpg
Äänet kuuluvat seinän kautta heijastuen, ja ajan saatteessa vangit kuvittelevat seinän varjojen olevan todellinen maailma. Vangit pystyvät keskustelemaan, ja nimeävät yhdessä tavaroita ja asioita joita näkevät. Kun yksi vanki pääsee vapauteen, ensin hänen silmänsä sokaistuvat auringon valosta(vrt. todellisuudesta--> nykyään keksinnöt, uudet uskomukset). Kun vapautunut tottuu valoon, hänet vangitaan uudestaan. Uudelleenvangitun on hyvin vaikea ensinnäkään kuvailla kolmiulotteista totuutta, ja varsinkin saada muut tottumaan auringonvaloon ilman varsinaista aurinkoa(vrt. katolinen uskonto-->vanhoillisuus ja uusien asioiden kieltäminen).

Tällä vertauksella Platon pyrki todistamaan oman ontologiansa olemassaolon mahdollisuuden, kun oletettu todellisuus jäljentää epätäydellisesti nk. ideamaailmaa, eli ulottuvuutta/todellisuutta jossa kaikki oleva on, mutta jota aistimme jäljentävät meille epätäydellisesti. Esimerkiksi pöytä olisi vain idea pöydästä, joka saattaa jokaiselle ihmiselle näkyä ja tuntua aistien epäluotettavuudesta johtuen täysin erilaisena, mutta ideamaailmassa siitä olisi ns. täydellinen pöytä.

Siinä Platonin luolavertauksesta. Mitä filosofia on--- sitä koitan selventää myöhemmin.

EDIT: Wikipediasta löytyikin tarkempi kuvaus ja selitys ja samalla tulkinta luolavertaukseen.
          Aika hyvin kuitenkin muistin, ottaen huomioon että Fi1-kurssin kävin yli vuosi sitten...